16.10.2020: Viides tilikausi 2015-2016, valoa ja pimeyttä!

Liiketoiminnan jatkuva kehittäminen ja sen myötä muuttuvassa toimintaympäristössä toimintakyvykkyyden säilyttäminen ovat liiketoiminnan jatkuvuuden elinehtoja. Yhtä tärkeää kuin kehittämisestä huolehtiminen, on myös priorisoiminen. Huolehtiminen siitä, ettei samanaikaisesti käynnissä olevia kehityksen kohteita ole liiaksi. Yksi tai kaksi, ok – kolmas voi pahimmillaan kaataa kaiken. Itselläni oli loppukeväästä 2015 käynnistynyt ohjelmistonvaihtoprojekti ja syksyllä 2015 alkanut BA yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon opintoni. Miten kävi, kun rinnalle tuli vielä oman terveyden todelliset haasteet, jotka vaativat kaikki käytettävissä olevat voimavarani, eivätkä nekään enää tuntuneet riittävän?

Neljännen tilikauden lopussa olin oikeutetusti taputtanut itseäni päätöksenteon kyvykkyydestä; olinhan ohjelmistosoftien viidakosta kyennyt valitsemaan sen minkä kanssa jatkaisin ensitreffejä pidemmälle. Startanneella tilikaudella ei ollut tiedossa mitään pikkuhankkeita – vaan ihan perustavaa laatua olevia muutoksia. Kun keväällä 2013 olosuhteiden määritteleminä lepohetkinäni olin pohtinut mitä, miten, missä järjestyksessä pitäisi liiketoiminnan prosesseja muuttaa ja omaa osaamista päivittää, jotta joskus olisi mahdollisuus nähdä se liiketoimintani ”Tukholman taivaanranta” niin nyt oli aika laittaa suunnitelmat käytäntöön, kuinkas ollakaan – oikein rytinällä.

Samalla kun asiakastyöt hoidin lähes 20 vuoden ohjelmistokokemuksella Tikonilla, niin sen rinnalla otin ensiaskeleita Procountorin sähköisen taloushallinnon sielunmaisemaan tutustuen oman yritykseni talousasioita hoitaessani. Niin eri polkuja nämä kaksi ohjelmistosoftaa kulkevat, että välillä olin kuvaannollisesti tukka pystyssä, sillä tuntui ettei uudenlaiselle tekemiselle löytynyt sitä tuiki tärkeää punaista lankaa. Ne prosessit joihin olin tottunut sai kaikkinensa heittää romukoppaan.

Hennan ensimmäinen tradenomi-opintojen harjoittelujakso vuonna 2015 ei olisi voinut parempaan ajankohtaan osua. Sain konkreettisen kokemuksen siitä, kuinka nuorempi sukupolvi omaksuu uuden ajan teknistä tietoa paljon nopeammin kuin minä itse vanhempana. Eihän juuri alalle tulevalla ollut vanhoja rakenteita päässä purettavana ”näin Tikon toimii”, vaan sai rakentaa suoraan ihan uutta prosessikuvausta. Kiitos Henna siitä, että tiukimpina hetkinä ojensit käteeni sen kadonneen langanpätkän ja autoit kerimisessä, kun yritin ymmärtää mistä palikoista Procountor oli rakennettu.

Kesällä silmiini oli osunut Taloushallintoliiton koulutuspaletista uusi koulutusohjelma; ensimmäinen liiton järjestämä Business Advisor yritysneuvojan erikoisammattitutkinto ja niin minä lokakuussa 2015 starttasin kehäkolmosen sisäpuolella BA-tutkinnon opiskeluni ryhmässä nro 1.

Monella yrittäjällä on haasteena ylipäätään kehittämisen polulle pääseminen, itselleni enemmänkin se, etten huomaamattani ole rakentamassa monesta hyvästä asiasta itselleni huonoa kokonaisuutta. Meillä ihmisillä on vain yksi jaksamisen laari mistä ammennamme sekä työhön että arkeen ja se totuus voi helposti vauhdin hurmassa unohtua.

Vaikka kummatkin käynnistyneet projektit olivat tähtihankkeita joihin paloi sekä aikaa että kärsivällisyyttä (BA-tutkinnon tukkimiehen kirjanpitoni ylitti aikanaan 500 työtuntia) – ja vaikka otti vielä huomioon, että rinnalla oli tilitoimistotyön arki ja asiakkaiden mahdollisimman hyvä palvelu, niin normaalioloissa tilanne ei olisi itselleni ollut mitenkään ylirasittavalta tuntuva; olin minä elämässäni tottunut töitä paiskimaan. Kolmen lapsen yksinhuoltaja-arjen pyörittäminenkin oli kasvattanut jaksamisen itsetuntoni melko lailla korkealle.

Neljännen tilikauden päättymisen aikoihin olin kuitenkin tiedostanut – vaikken sitä olisi millään halunnut itselleni myöntää – että fyysinen olotilani oli heikentynyt jo huolestuttavasti. Syksyllä 2015 kun Venetsiaan suuntautuneella työmatkallani en Frankfurtin lentokentällä tapahtuneesta koneen vaihdosta meinannut liikkumisrajoitukseni vuoksi selvitä, niin oli pakko myöntää, että näin ei voi jatkua. Verikokeet ja lääkärikäynti vahvistivat pelkoni siitä, että keväällä 2015 lopetettu Basedowin taudin lääkitys ei ollut riittänyt sairauteni nujentamiseksi vaan kilpirauhaseni oli lähtenyt uudelleen laukalle, eikä lääkehoito olisi enää mahdollista. Edessä oli siis joko leikkaus tai radiojodi-hoito. Äänihuulten vaurioitumisen riskin pelossa sain hoitavan lääkärin vakuutettua niin, että leikkaushoidon sijaan kävin marraskuussa 2015 TYKS:n isotooppiyksikössä nielemässä radiojodipillerin kortisonikuoressa. Silmäoireitteni takia kortisonikuoren lisäksi sain 10 viikon kortisonitablettihoidon. Ennen tuota TYKS:n reissua olin jälleen järjestellyt työasiat niin, että radiojodin säteilyyn liittyvän viikon karanteeniajan sain viettää hiljaiseloa kotonani tietäen, että asiakastyöni olivat ajantasalla ja kunnossa.

Koska jaksamisen laaria on vain yksi – ja koska tilitoimistoyrittäjyyden rinnalle olin jo kaksi ”kärkihanketta” valjastanut, niin tämä kolmas tilaamatta tullut terveyttäni koskeva hanke olisi suurella todennäköisyydellä vaarantanut kaiken, ellen – kiitos Turun Yrittäjänaisten tiedottamisen – olisi tänä samaisena syksynä päässyt aloittamaan Ikaalisten kylpylässä Yrittäjänaisten TYK-kuntoutuksen ja ellei kotijoukkoni olisi juurikin niin kannatteleva kuin se on. Samalla kun laarista vietiin energiaa eri suuntiin, niin kauhoin kaksin käsin sinne uutta keskittymällä kaikkeen siihen hyvään mitä elämässäni oli.

Vuoden 2016 alussa – samalla kun sammutetun kilpirauhaseni toiminnallisuuksien korvaaminen lääkehoidolla aloitetaan, saan käteeni lähetteen uusiin verikokeisiin. Lääkärini haluaa varmistaa, ettei silmäoireitteni taustalla ole äitini sairastamaa sjögrenin syndroomaa. Kun näiden verikokeitten vastauksia menen seuraavan kerran vastaanotolle kuulemaan, niin saan todellista kylmää kyytiä. Juuri kun pitkästä aikaa oli tunne, että vihdoin jalkojeni alla on tukevaa maata (Basedowin tauti hoidossa) niin saan pysähdyttävän uutisen vastaanotolla. ”Sjögrenin syndroomaa ei verikokeissa löytynyt, mutta sen sijaan verikokeitten perusteella näyttää siltä, että Sinua on kohdannut negatiivinen lottovoitto. On löytynyt vasta-aineita, jotka viittaavat systeemiseen skleroosiin, sairauteen joka luokitellaan ns.harvinaisiksi sairauksiksi koska vain vajaa 10 henkilöä miljoonasta sairastuu siihen.” Lääkäri ojentaa käteeni A4-kokoisen lapun koskien juuri ääneen lausuttua sairautta ja jatkaa ”Koska kyse on näin harvinaisesta sairaudesta, niin ota tämä ohje mukaasi. Jos jotain näistä listan oireista alkaa ilmenemään, niin tiedät itse ohjata lääkäriä selvittämään onko kyse tämän sairauden aktivoitumisesta, tällä hetkellä se näyttäisi olevan vasta piilevänä”.
Matto oli totaalisesti vetäisty jalkojeni alta enkä tiennyt jaksanko nousta ylös. Työt hoituvat ja niistä oli tämän kaiken kaaoksen keskellä tullut sekä rikkaus että kirous. Kirous sen vuoksi, että jouduin käyttämään kaiken jäljellä olevan energiani leipätyöni tekemiseen. Rikkaus taas siksi, että kuten toimistoni seinällä lukee ”Do what you love, love what You do” – niin tein työtäni tekemisen palosta ja sen äärellä sain lepohetken sairaskertomukseeni.

Muutama viikko shokkiuutisten jälkeen edessäni oli TYK kuntoutukseni kolmas jakso. Kahdella edellisellä jaksolla kuntoutuslääkärini oli tottunut melko lailla energiseen ja valoisaan Satuun ja nyt häntä kätteli itkuinen ja elämänvalon kadottanut eksynyt pieni ihminen. Sen sijaan että hän olisi työhönsä leipääntyneenä ohittanut hätäni – vaikka laastaroimalla sen pillereihin – sain sellaisen pelastusrenkaan, jota en tule ikinä unohtamaan. Tuolla vastaanottokäynnillä elämässäni kääntyi uusi sivu, vaikken sitä tuolla hetkellä itse tiennytkään, sillä kuntoutuslääkärini tönäisystä käynnistyi matka omaan sisäiseen minääni. Saamani systeemisen skleroosin diagnoosi vavisutti henkistä jaksamistani niin paljon, että lääkärini mielestä ainut tie ulos tästä tilanteesta olisi vahvistaa omaa henkistä jaksamista, ”kenenkään ei pidä selvitä tällaisesta tilanteesta ilman ammattilaisen apua”. Kiitos TYK-kuntoutuslääkärini – pääsin kesällä 2016 aloittamaan psykiatrisen lääkärin ja sairaanhoitajan tapaamiset – tavoitteena kelan kuntoutuspsykoterapiaan pääsy.

Valo ja pimeys ovat vastakohtia jotka ovat elämässämme läsnä – aivan kuten yö ja päivä. Kuluneen kauden aikana valoisalla puolella – kaikista haasteista huolimatta – olivat hankkeet, jotka veivät minua kohti yrittäjyydelle asettamia Tukholman taivaanrannan tavoitteita. Pimeyden puolelle minut oli totisesti vienyt helmikuussa 2016 kerrottu systeemisen skleroosin diagnoosipommi. Basedowin taudin ja siihen liittyvän silmäoireyhtymän hoidossa olin tukeutunut länsimaiseen lääketieteeseen, mutta nyt – kun kehoni parantumisen sijaan tuntui ajautuvan entistä syvempään terveyden ahdinkoon, koin että terveyteni avainten löytymiseen vanhat toimintametodit eivät enää riitä. Sen sijaan, että minua hoidettiin diagnoosina, oivalsin olevani psykofyysinen kokonaisuus, jota pitää hoitaa myös sellaisena. Etsivä löytää, kysyvälle vastataan; niin minä löysin itseni Nebil Al-Marayatin vastaanotolta Merimaskusta. Aivan kuin kuntoutuslääkärini kirjoittama lähete käänsi uuden sivun matkalla itseni äärelle, myös Nebilin potilaaksi pääseminen oli taivaan lahja; kolme tuntia kestäneillä vastaanottokäynneillä minua hoidettiin kokonaisena ihmisenä. Samalla kun työsaralla asiakastöiden rinnalla opettelin uusia Procountor-prosesseja ja Business Advisor-taitoja, niin Nebilin potilaana opettelin länsimaisen kulttuurin ’unohtamia’ perustaitoja, kuten hengittämistä.

Nyt kun olin saanut uusia työvälineitä itseni parantamiseen, pahin lamaannukseni alkoi hellittämään. Pahinta viime kuukausina oli ollut epätoivo ja näköalattomuus. Koska Nebilin luona käynnit alkoivat nopeasti tuoda positiivisia muutoksia terveydentilaani, uskalsin luottaa hänen mielipiteeseensä siitä, että voin uusilla elämäntavoillani välttää systeemisen skleroosin puhkeamisen. Toivon ja elämänuskon liekin sytyttäminen kantaa eteenpäin – se antaa uskoa huomiseen. Neljän vuoden taistelun jälkeen päätin antautua; päästää irti kontrollista ja vanhoista kaavoista. Jos kerran olen aina ollut kehityskykyinen työelämässäni, miksi en voisi olla sitä myös inhimillisenä ihmisenä. Kun viides tilikausi päättyi syksyllä 2016, niin olin procountor-ohjelmaa oppinut jo sen verran, että ensimmäiset asiakaskirjanpidot oli Tikonista siirretty Procountoriin. Samoin BA-opintoni olivat edenneet siihen pisteeseen, että edessäni oli kurssivaatimusten kehitysprojekti-osuus. Onneksi elämänliekkini oli puhallettu uudelleen eloon ja se liekki lämmitti myös liiketoimintani tulevaisuutta.