16.7.2020: Toinen tilikausi – tavoitteena ylös kuolemanlaaksosta, miten kävi?

Toinen toimintavuosi starttasi hyvillä fiiliksillä. Ensimmäisen vuoden tavoitteet oli ylitetty ja oikea kehityssuunta saavutettu. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle tärkeälle etapille – nenän saaminen vesirajan yläpuolelle mikä lukuina tarkoitti vähintään 20.000 euron tilikauden voittoa. Ajatukseni oli panostaa kaikki liikenevä energia tavoitteen saavuttamiseksi, mutta elämä yllättää. Eteen tulikin yksinyrittäjän pahimpia skenaarioita – oma sairastuminen. Miten tästä eteenpäin?

Suunnitelmallisuus, konkreettinen toiminta ja seuranta sekä tarvittavat korjausliikkeet – siinä työvälineet, joilla lähdin liikkeelle myös toiseen toimintavuoteen. Ensimmäisen vuoden onnistunut budjetointi kasvatti luottamusta ja jälleen kerran tein alkavalle kaudelle kuukausibudjetteja. Ensimmäisen vuoden kolmesta tiputin määrän kahteen; perusbudjetti ja “skenaariobudjetti”.

Fiilikset olivat hyvät ja tekemisen draivi oli käsin kosketeltava eikä antanut minkäänlaisia viitteitä siitä mitä kulman takana odotti. Perjantaina 20. heinäkuuta 2012 illalla se sitten tapahtui. Normaalin työviikon jälkeen illan kauppareissulla sairaskohtaus, jonka jälkimainingit muuttivat elämäni. Lauantaina sairaalasta tutkimusten jälkeen kotiutettiin saatesanoilla ”selvittämätön tajunnan menetys, ei lisätutkimuksia”. Lähes viisikymppisenä naisena tunsin kehoni sen verran hyvin, että lääkärien arviosta huolimatta tiesin että itseäni oli kohdannut yksinyrittäjän pelko – oma sairastuminen. Miten tästä eteenpäin?

Ihmisen toimintakyky ja sen mittaaminen on moninaista. Milloin ihminen on työkyvytön ja milloin työkykyinen? Onko se mustavalkoista joko tai vai olisiko siinä jotain harmaan eri sävyjä? Niin paljon aiemmasta poikkeavia oireita itselleni kohtauksen jälkeen jäi, että työsuhteessa ollessani olisin vaatinut sairaslomaa – ja mitä luultavammin sen myös saanut. Yrittäjänä tilanteeni oli toisenlainen. Sairasloma-vaihtoehdon sijaan pohdin ja järjestelin elämääni niin, että työn tekemisen jatkaminen olisi mahdollista. Vaikka elin keskellä yksinyrittäjän painajaista (sairaana ja edelleen kuolemanlaaksossa) niin olin tietoinen myös siitä, että olin onnekas. Sairastumiseni ei vaikuttanut järkeni juoksuuni – kaikenlaiseen nopeuteen ja liikkumiseen kylläkin, esim. maailma pyöri välillä ympärilläni ja tasapainon pitäminen ei ollut itsestään selvää. Näin jälkikäteen ajateltuna tämäkin tapahtuma sopi koko elämäni koodaukseen, jota on sävyttänyt moninaiset vaikeat ja kivuliaat omakohtaiset kokemukset joista feeniks-linnun lailla tuhkasta nousseena ammennan vertaisymmärtäjän pääomaa koko elämääni – niin yrittäjänä kuin yksityisenä ihmisenä.

Toimiston vuodesohvalle – sekä myös kolmanteen kerrokseen vievälle hissille tuli seuraavien kuukausien aikana käyttöä. Syksyä 2012 sävyttivät terveyteen liittyvät epävarmuudet; jatkuva oireilu mihin ei tuntunut löytyvän syytä (kyllä – olin uudelleen etsimässä oireille selvitystä) – sekä siinä rinnalla tilitoimistotyö ja kuolemanlaaksosta ylös ponnistelu.
Samalla kun toimiston sohvalla makoillessa keräilin voimia työpöydän äärellä istumiseen (eli työn tekemiseen), niin silmät kiinni ajatukseni juoksi liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Yritykseni perustamisvaiheessa itselläni oli jo yli 20-vuoden tilitoimistotyökokemus. Vasta yrittäjyys sai minut heräämään siihen tosiasiaan, että historiadatan kirjaaminen lakisääteisen raportointivelvollisuuden hoitamiseksi on tilitoimistopalveluna asiakkaille pelkkä kustannuserä, mikä ei anna yrittäjälle riittäviä työvälineitä liiketoiminnan johtamiseen. Jotta tuo kustannus on mahdollisuus muuttaa investoinniksi tulevaisuuteen, pitää toimintatapaa ja palveluprosesseja muuttaa. Mitä, miten, missä järjestyksessä – oli kysymyksiä – joita olosuhteiden määritteleminä lepohetkinäni pohdin.

Tammikuussa 2013 kiitin luojaani, että pääsin toimistolle hissin kanssa. Liikuntakykyni oli kutistunut olemattomiin; entisenä aktiiviliikkujana köpöttelin hissun kissun – enkä ilman hengähdystaukoa selvinnyt 20 metriä pidemmästä matkasta. Pääkoppa onneksi toimi. Vihdoin ja viimein helmikuussa 2013 sain diagnoosin basedowin tauti ja lääkäriltä 15 päivittäisen pillerin reseptiarsenaalin. Huojentavaa oli saada vahvistus siitä, että tunsin kroppani ja diagnoosiin liittyvän lääkityksen myötä sain uudenlaista toivetta siitä, että pikkuhiljaa alkaisi tunnelin päässä näkymään valoa. No – näkyihän sitä – huhtikuussa liikuntakyky oli parantunut jo niin paljon, että hissin sijaan olin palannut portaiden käyttämiseen. Tuo hengähdystauko antoi itselleni uskoa ja luottamusta siitä että kyllä tästä selvitään. Onneksi en silloin tiennyt että edessä olisi vielä yli 3 vuotta fyysisen kunnon ylös-alas-menemistä, jatkuvaa TYKS:ssä ramppaamista, ennen kuin tautini olisi ns. hoitotasolla ja tänä aikana epikriisini pituus venyisi yli 70 sivun mittaiseksi.

Terveyden ja kuolemanlaaksoa koskevien kysymysten lisäksi rintaani painoi salailun taakka. Perhettäni ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta en kertonut kenellekään niistä vastoinkäymisistä jota olin nyt kohdannut. Miksikö? Pelosta – tunteesta jonka nyt tiedän monen sairastuneen yrittäjän jakavan kanssani. Pelko siitä, että asiakkaat häviävät ja negatiivinen tieto (mikä liikkuu aina positiivista nopeammin) saavuttaa myös potentiaaliset uudet asiakkaat ja vaikeuttaa entisestään kuolemanlaaksosta ylös nousuani. Taustalla olin varmistanut varahenkilöjärjestelmän ajan tasalle niin, että missään tilanteissa ei asiakastöideni hoito ollut vaakalaudalla.

Ja se mitä konkreettisesti sain työpöytäni äärellä istuessani tänä haasteellisena vuonna aikaiseksi puhukoon omaa kieltään siitä, että ihmisen toimintakyky on erilaisia harmaan sävyjä. Kun toinen tilikausi päättyi – talouden mittarit kertoivat, että tilikaudelle asettamani tavoite oli saavutettu; lähes 22.000 euron voiton turvin yhtiön oma pääoma oli plussan puolella ja olin siis kivunnut ylös kuolemanlaaksosta. Vaikkei yrittäjällä koskaan ole varaa levätä laakereillaan, niin tämän tavoitteen saavuttamisesta ansaitsin hetken hengähdyksen. Päätin nukkua pari yötä ennen kuin asettaisin kolmannen vuoden tavoitteita.