5.8.2021

Ympäristöarvot

Haluamme tarjota asiakkaillemme vastuullisen vaihtoehdon

Green Office sertifikaatti on ympäristöjärjestelmä, jolla pienennetään organisaation aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Se ohjaa asettamaan liiketoiminnalle tavoitteita, tekemään oikeita toimenpiteitä, mittaamaan tuloksia ja parantamaan suoritusta myös ympäristön näkökulmasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että odotamme asiakkailtamme tai yhteistyökumppaneiltamme vastaavaa toimintatapaa. Hyvän palvelun ja alamme parhaan asiantuntijuuden lisäksi haluamme tarjota ympäristöystävällisen ja vastuullisen vaihtoehdon niille, joiden toimintaa ohjaavat ympäristöystävälliset liiketoiminnan arvot. Asiakkaamme voivat luottaa meihin vastuullisena toimijana myös ympäristön näkökulmasta ja me tiedämme tekevämme ratkaisuja hyvien liiketoimintatapojen lisäksi ympäristöarvoihin pohjautuen.


Green Office -sertifiointiprosessi on ollut hieno kokemus ja mielenkiintoinen tapa kartoittaa tilitoimiston arkea. Vaikka parannuskohteita oman toimistomme arjesta ei löytynyt montaa, on toimintamme käyty läpi ja saimme vahvistusta jo olemassa oleville toimintatavoille. Jatkossa on helpompi valita vastuullisemmin, on kyse sitten liikkumisesta, kierrätyksestä tai hankinnoista.

Satu


Tulevaisuuden tilitoimisto on nimensä mukaisesti edelläkävijä ja yrityksesi talouden asiantuntija. PK-yrityksen kumppani niin liiketoiminnan muutostilanteissa kuin jokapäiväisessä arjessakin. Hyvän palvelun ja alamme parhaan asiantuntijuuden lisäksi tarjoamme vastuullisen ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon.